maanantai 10. helmikuuta 2014

Suut makiaks! Vertailussa 2 erillaista protsku pannariohjetta!

Netissä pyörii erillaisia protskupannari ohjeita ja oon testannu muutamia. Tässä kuitenkin ehkä paras ohje joka löytynyt The Good morningin -blogista toisen ohjeen taisin bongata jostain pakkotoiston keskustelusta (en enää löytänyt linkkiä sinne)



Elikkäs otetaan ensin keskusteluun se pakkotoisto.comin protskupannari ohje.

250g maitorahkaa (Ehrmann tai muu vastaavaa)
3 kananmunaa
2 kananmunavalkuaista
1-2dl protskua (mieluiten vanilja, itse käytin suklaa-pähkinä)
1 tl leivinjauhetta

Sekoita rahka ja kananmunat keskenään.  Lisää leivinjauhe protskun sekaan. Ripottele ainekset mielellään siivilän läpi, jotta vältyty "paakuilta". Laita uuni lämpenemään 200asteen ja paista 10-20min.

Mielipide
Jouduin ohjeeseen lisäämään hiukan lisää protskua ja laittamaan muutaman ruokalusikallisen vehnäjauhoja jotta massasta tuli enemmän sitkeempi. Maku oli ihan ok, mutta protskun ja pähkinän sekä suklaan maku tunki kovasti läpi. Varmasti parempaa, kun testaisi vaniljaprotskun kanssa. Pannukakku näytti kuitenkin ihan pannukakulta ja koostumus oli ihan ok. Ehkä hiukan vähän liian tiivis, mutta menetteli.

Sitten testiin pääsi The good morning protskupannari ohje.

4 Munaa
2 Keskikokoista kypsää banaania
2 rl rahkaa (Ehrmann tai muu vastaavaa)
1 1/2 protskua (vanilja itse käytin jälleen suklaa-pähkinää)
2tl leivinjauhetta
1/2suolaa
1 tk kardemummaa

Sekoita rahka ja kananmunat keskenään.  Lisää leivinjauhe protskun sekaan. Ripottele ainekset mielellään siivilän läpi, jotta vältyty "paakuilta". Laita uuni lämpenemään 200asteen ja paista 10-20min.

Mielipide
Tätäkin ohjetta sovelsin hiukan. Laitoin 250g rasvatonta maitorahkaa (Ehrmann) ja 2 1/2 banaania sekä protskua 2 dl. Eli vähän tuhdimpi satsi. Suolaa en laittanut ollenkaan.
VOI TAIVAS. Oli ensimmäinen ajatus, kun paistoin pannaria! Protsku ei puskenu ollenkaan läpi, vaan makea banaani peitti koko protskunmaun allensa. Pieni suklaan-pähkinän maku tunki suuhun joka ei myöskään ollut paha, kun banaani hallitsi hyvin makuja. Mutta ei siis kuitenkaan liikaa! Tätä pannaria voisi hyvin tarjoilla vieraille ja uskon, että menisi kuin "vääräraha". Tuskin kukaan huomaisi, että protskupannari olisi kysessä. Varsinkin, kun pannarin tekisi vielä vanilja protskuun, niin voi morjens! Uskon sen olevan vieläkin parempaa! Kaardemumma kruunasi koko homman. Pieni ripaus sitä kussakin palasessa... ommmomomommm... Suosittelen testaamaan!


Kuvat: weheartit.com
- Krista




sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Mitä sontaa meille syötetään vol.2 - Herätkää ihmiset!-

Moikka!

Mä oon ruvenut karttamaan hirveästi karkkia ja kaikkea missä on hirveästi lisäaineita yms. Mieluummin teen itse ruoat ja "leivonnaiset", kuin ostan kaupasta valmista kamaa. Herään aika-aijoin tähän samaan kysymykseen "MITÄ PASKAA MEILLE SYÖTETÄÄN"? Bloggasinkin aikaisemmin tästä aiheesta (TÄÄLTÄ) , mutta silti se ei lakkaa mua ihmetyttävästä, että mihin tää maailma on menossa. Lisäaineita tunnegetaan joka ruoan sekaan ja vaaralliseksi luokiteltua  Natriumpropyyli-p-hydroksibentsoaatti E217löytyy makeisista ja suolaisista tuotteita. On todettu myrkylliseksi... JA SILTI SITÄ SYÖTETÄÄN MEILLE?!?!  Ja tää on on vaan yksi ainoa aine, muista myrkyllisiä aineita on, vaikka kuinka paljon ja mikään lisäaine ei ole keholle turvallinen tai hyväksi. Jos kaikki ihmiset lopettaisivat valmisruokien ostamisen (mitkä ovat melkeinpä pelkkää lisäaineita) niin kohta valmistajat vetäisivät tuotteet pois, koska kukaan ei niitä ostaisi. Ärsyttää, kun ihmiset ovat niin laiskoja ja kiirreellisiä, että eivät välitä omasta hyvinvoinnistaan vaan lappaavat suuhunsa kaikkea sontaa asenteella " Enhän mä tähän voi kuolla. Ei kaupat myy vaarallisita ja myrkyllistä ruokaa" Joo. Ehkä et siihen heti kuole, mutta pitemmän kaavan mukaan se ei tee keholle ja terveydelle hyvää ollenkaan. Maalaisjärkeä saa tässäkin asiassa käyttää.

Esimerkillisesti: Olet varmasti asioinut joskus kampaajalla tai parturissa ja hiuksiasi on leikattu liikaa tai liian vähän. Väri sävy on väärä ja hiuksesi muistuttaa käsittelyn jälkeen hiekkapaperilta tai pahempaa saat pahan allergisin reaktion.  Missä meni pieleen? Siinä, että tekijä ei ollut ammattilainen.

Suomessa saa kuitenkin perustaa kuka tahansa yrityksen. Sitä ei valvota onko yrityksen perustaja ammattilainen vai ei. Myöskään Evira ei valvoa tai ei kerkeä valvomaan kaikkia ruokatuotteita ja niiden valmistumisprosesseja ja aineita. Suurin osa valmistajista on vain pelkästään rahan ahneita "kuluttaja päättää mitä suuhunsa laittaa". Totta. Eihän se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa ja tässä asiassa ollaankin menty pieleen, kun kuluttaja ajatteleekin "ei mulle mitä paskaa vaan voida syöttää". Joten herätkää hyvät ihmiset! Näin saadaan loppumaan se teollinen paskaruoka jota meille syötetään! Keskitytään vain terveellisiin ja lisäaineettomin luonnonruokiin ja raaka.aineisiin. Unohdetaan nugetit jotka ovat lisäaine pommeja ja valmistuksessa on käytetty 0,5% kanan lisäksi"muita eläinperäisiä osia" (jotka siis tarkottavat sisäelimiä ja rasvaa) sama koskee valmiita nakkeja. Täynnä lisäaineita ja JAUHOJA. Mistään kohti et saa suuhusi lihaa, vaikka mielikuva sanookin, että nakki olisi jotenkin lihaisa ja lihan kanssa tekemisissä tekemisessä, mutta  ei se on mielikuva. Valitetttavasti.

Näitä vastaavia löytyy. Ja paljon.

Herätkää!

- Krista

torstai 6. helmikuuta 2014

Moikka moi kaikille!

Pitkä hiljasuus. Monen kuukauden hiljasuus. Siihen jälleen kerran syynsä. Tällä kertaa, elämääkin tärkeämpi <3

Kohta 9kk odotus palkitaan... kirjainmellisesti :) Joku saattakin jo arvata mistä on kyse.

KYLLÄ, MEILLE SYNTYY VAUVA <3

Mutta sen jälkeen alkaakin sitten kova duuni taas urheilun parissa. Kesähäät kolkuttaa ja en haluu näyttää ihan turvonneeltä elämäni toiseksi tärkeimpänä päivänä. Eli kohtapuolin kuulette musta taas enemmän ja enemmän lisää :)

Mitä muuta mulle kuuluu kuin lepoa?

Mulla on ihan hirveän ikävä salille ja tanssimaan ja lenkille! Siis kunnon lenkille! Ihan oikeesti... TOSI IKÄVÄ! Raskauden aikana en oo hurahtanu mihinkään makeisiin tai rasvaruokaan niinkuin moni muu on sortunut. Itse olen rakastunut salaatteihin ihan jäävuorisalaattia olen syönyt suoraan kerästä haukaten ja oliviit... voi taivas OLIIVIT! Ne on niin taivaallisen hyviä!!!!! Mitää muita ihmeellisiä ruokia en olekaan syönyt. Oon täällä hetkellä niin onnellinen, kuin ihminen voi elämänsä aikana olla, vaikka h-hetki ei ole ihan vielä käsillä, mutta ihan piakkoin.

Mulla on teille jakaa muutamia hyviä urheiluruokia joita olen myös kehitellyt raskaudenaikana ja testaillu. Kyllä. Aikasemmin, kun kerroin, että en ole koskaan tykännyt ruoan laittamisesta, niin tän melkeikein 9kk aikana musta on kuoriutunut hurja ruoan laittaja ja fitnessruokien spesialisti :DDD Hahahah. no mutta siitä myöhemmin lisää!

Voin tässä, vaikka päivitellä tulevaa treenialkua ja ruokavinkkejä, kun nyt on tätä loputonta aikaa sitten vain itselle ja hetken päästä vauvalle! :) Monet sanoo, että ei ole aikaa. Aika on vain järjestelykysymys. Onneks mulla on ihana mies joka auttaa arjen askareissa ja pääsen viettämään myös aikaa itselleni ja itseni hyvinvointiin panostaen. Okei, nyt meni vähän liian siirappimaiseksi, joten palaillaan urheilun merkeissä ja maittavien fitnessruokien parissa tässä ihan lähiaikoina! 

See ya! 

- Krista 

perjantai 13. syyskuuta 2013

Se ois loma loppu NY-TEN!

Jepulis. Loma on vietetty ja elämä aloitettu, vai miten se menee?

En mä tosin tiedä siitä elämän aloittamisesta, mutta urheilupuolella se on ainakin alkanut. Ihan vielä en ole tosin sinne vesijuoksuun uskaltautunut, mutta ehkä sekin ajallaan :) Nyt on ihan muut meiningit yllä, nimittäin olen saanut jalan parempaan ja huonompaan suuntaan! :D Nimittäin tällähetkellä olen vetänyt 5-7krt/vkossa 1h lenkkejä ulkona koiran kanssa, niin asfaltilla kuin metsämaastossa. Vhdoin ja viimein olen siis päässyt niistä 10min kävelylenkeistä eroon!!! Hurraa!!!!
Mutta jos ei mitään hyvää, niin ei huonoakaan... nimittäin ilmeisesti tästä mun lenkkihuumasta mun jalkahan ei siis ole tykännyt. Se on kipeytynyt. Ortopedi kyllä sano, että on ihan luonnollista, että se jalka saattaa kipeytyä, kun lähdet liikkeelle. Kuukauteen, kun jalkaa ei ole käyttänyt ja yhtä-äkkiä, kun alkaa liikkumaan on luonnollista, että kipeytyy. Ja treenatessa varsinkin. Pystyn kuitenkin edelleen ihan hyvin olemaan ja liikkumaan jalan kanssa. Aamulla, kun herään, niin silloin jalka on kipeä. En tiedä vääntelenkö sitä unissani jotenkin väärään asentoon vai pyörinkö yksinkertaisesti vaan liikaa yön aikana niin, että saan jalan kipeytymään.. Ota ja tiedä :D
Sen verran kuitenkaan se ei mua vaivaa, että olisin siitä lääkärin puheille menne. Toivottavasti ei enää tarvitsekaan mennä.

Liikunta on siis palanut elämääni jälleen, jonka myötä olen huomannut mieleni parantuvan ja kirkastuvan. Olen varma siitä, että jotain positiivisiä (entro?) geenejä se liikunta tuottaa :D (entrogeenejä? oon joskus kuullut sen sanan ja kuulosti vaan niin hienolta, mutta ei mitään hajua mitä se tarkoittaa... puhutaankohan edes samasta asianyhteydestä? :D ) Mutta hyvillä fiiliksillä tässä mennään. Mun mieli kohoaa aina vaan enemmän ja enemmän kun huomaan miten paljon paremmin ppystyn liikkumaan. Vielä en ole uskaltanut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Se on okin se mun seuraava etappi tässä projektissa. Saas nähdä milloin sen aika on. Tässä kuntoutumis jaksossa ei voi muuta, kuin olla vain kärsivällinen jos joskus haluaa oikeasti vielä päästä treenaamaan kunnolla ja nostelemaan painoja todenteolla. Nyt vain maltti on valttia! 


torstai 29. elokuuta 2013

Tidudidudii nyt se on auki nyt se on kii!

Mulla alkaa 2 työvuoron jälkeen 2vkon loma! Helljeah! Odotan sitä, kuin kuuta nousevaa. Tarkoituksena olisi lähteä käymään visiitillä ruotsissa sukuloimassa ja tietysti treenata kevyesti.

Mä jouduin oikeasti harjoittelemaan treenamista ja keskittyä täysillä siihen, että se ei mene heti överiksi. Nimittäin mä oon tunnettu siitä, että silloin kun treenataan, niin silloin treenataan kunnolla. Ja nythän sitä voi tehdä, vaan pieni liikkeitä rauhallisesti pienillä painoilla. ARGH! Ja voiko tylsempää olla?! Mun treeneihin on aina kuulunut kunnon lämmittelyt, juoksua, hyppyjä, tanssia jne. Kunnon aerobinen alle. Niin, että kuitenkaan syke ei pääse nousemaan tähtitieleellisiin lukemmin. Sitten kun ollaan saatu lämpö päälle, niin ruvetaan treemaan painojen kanssa.

Painojenhan täytyy olla sellaisissa lukemissa, että jaksaa juuri ja juuti tehdä sarjan loppuun teknillisesti oikein. Sen jälkeen halutessaan kun tietyn lihaksen sarjat ovat tehty loppuun voidaan viimeinen sarja tehdä, niin, että tehdään liikettä niin paljon kuinvain suinkin jaksaa tehdä. Näin saadaan maksimoitua tulosta. No tykkään juurikin tästä iterääkkäämisestä ja kivusta. Mutta nykyään on tilanne aivan toinen.

En ole vielä aloittanut sali treeniä, koska pelkään, että jalkani ei ole siihen vielä valmis ja myöskään tällähetkellä ei edes kiinnosta mennä salille, kun tietää, että täysillä ei pääse treenaamaan. Odotan loman alkua, koska silloin ajattelin alkaa käymään vesijuoksussa. Se on kuulemma täydellinen liikuntamuoto polvelle, koska rasitus ei ole niin suuri, koska liike tapahtuu vedessä. Jos liike tapahtuisi tiellä, olisi rasitus määrä suurempi. No anyway.
Vesijuoksulla siis lähdetään liikenteeseen ja kun tuntuu, että polvivahvistuu siirrytään salinpuolelle tekemään sitä, mistä en hirvästi tykkää. Eli pienillä painoilla ja suurilla toistomäärillä..... puuh... kuulostaakin jo todella tylsältä.

No jostain se on lähettävä liikkeelle. Kyllä se pienikin maasta ponnistaa sanoo vanhasananlasku.

Onko kukaan teistä muuten käynyt koskaan vesijuoksussa? mulla ei siitä ole mitään tietoa... Joku vyö siihen vissiin laitetaan lanteille ja sit vaan jalkaa toisen eteen :D Sitäkin oon miettinyt, että pitääköhän mun ekan kerran varata aika johonkin vesijuoksutunnille vai voinko vaan mennä heti vesijuoksemaan? Tiedän, että meidän uimahallissa on omat radat vesijuoksua varten, että sinne voi aina mennä, muttakun ei ole mitään kokemusta koko lajista, niin pitäisikö ensin käydä jossain tunnilla opettelemassa alkeet? Jos jollakin on kokemusta, niin pliiiiis sivistäkää mua vähän  :D

KriZu

tiistai 27. elokuuta 2013

Vihdoinkin elävien kirjoissa!

Hellurei pitkästä aikaa!

Aikaa tässä on kerennyt vierähtämään kuukaudenpäivät, mutta nyt voin sanoa, että LUOJAN KIITOS se pahinvaihe on ylitetty. Nimittäin pystyn liikkumaan jo ilman keppejä ja jalkatukea! Voin sanoa, että viimeiset 4vkoa on ollut elämäni kauheimmat/v*ttumaiset 4vkoa. Myös on henkilökohtaisessa elämässä on tuon 4vkon aikana tapahtunut niin hyvää kuin huonojakin asioita.

Jos kaikki ei oo vielä mukana ollut, mitä mulle on tapahtunut, niin tässä tiivistettynä. Satutin polveni ja polvilumpio meni sijoiltaan. Sain jalkatuen ja kepit. Ensimmäinen viikko meni sängyssä makuuasennossa viettäen. Edes yöllä en pystynyt liikkumaan (vaihtamaan kylkeä) vaan jouduin nukkumaan kokoyön selällään. Söin kipulääkkeitä, mutta ei niistä mihinkään ollut. Toinen viikko meni myöskin vaakaesnnossa. Vessaan pääsin jotenkin liikkumaan, paremmin kuin edellisellä, mutta ilman jalkatukea tai keppejä ei ollut mitään toivoa liikkua mihinkään. 3vkoa alkoi vähän helpottaa. Aloin pääsemään liikkumaan vessaa pidemmälle loppuviikosta pääsin jo vessaan ilman keppejä. Ihme parantuminen alkoi :) 4vkona aloin pääsemään liikkumaan ilman keppejä jo ulos saakka. Kävin 2 eri ortopedillä. Toinen lääkäreistä oli ihan avuton, en tiedä eikö häntä kiinnostanut työnsä vai oliko hän oikeasti niin tyhmä, ettei tajunnut mitään. Hän mm. väitti, että jalkani ei ollut turvonnut ja pystyin liikkumaan normaalisti ja sanoi myöskin, että tuskin nivelsiteistä mikään on mennyt rikki tai venähtänyt. Vaikka itse en olekaan mikään ammattilainen niin näin omin silmin, että polvi oli tosiaan turvonnut ja jos polvilumpio lähtee sijoiltaan niin varmasti joku nivelistä repeää. JOS kävisi niin hyvä tuuri, ettei repäisi niin vähintääkin revähtää koska ne on ne joka pitää polven paikoillaan. Myöskin röntgen kuvissa näkyi joitain ylimääräisi riekalaita. Kävin sen jälkeen yksityisellä, joka oli kuin olikin asiasta samaa mieltä kanssani. Hän myöskin huolestui siitä, että olen yli 3vkoa käyttänyt tukea, että jalan kuntotus olisi pitänyt alkaa aikaisemmin ja sanoi, että nyt loppui jalkatuen käyttö. Ja siitähän se paraneminen sitten lähtikin. 



Aika hauska kuvaero. Kuvat on otettu samaan aikaan, mutta toiset vaan salamalla toiset ilman :D 

Nyt pystyn sitten liikkumaan täysin normaalisti, mutta 10min matka tai alamäki ottaa jalkaan ikävästi ja jalasta/polvesta lähtee voimat pois. Yritän lenkkeillä pieniä lenkkejä päivässä, jotta saisin jalkaa paranemaan, sekä vesijuoksua olen ajattelut alkaa kokeilemaan, että saisin polven takaisin kuntoon. Korkkareita on täysin turha yrittää edes pukea jalkaan. Lisäksi olen tässä ottanut hyvin lisäpainoa. En muista olenko koskaan ollut näin lihava. 4vkon aikana olen saanut itselleni lisäpainoa huikeat 5kg. Joka on ihan sairasmäärä, vaikka en olekaan syönyt mitenkään "urakalla", napaten kaikkea p*skaa suuhuni, mutta täysin liikkumattomuuteni on varmasti ollut suuri tekijä tässä asiassa. 


Vaikka elämä ei vielä vähään aikaan tule olemaan entisensä on se helpottunut huomattavasti, koska pääsen vihdoin ja viimein liikkumaan. Itkin monen monta kertaa 4vkon aikana, kun en pärjännyt yksin kotona, edes yksin puhumattakaan 2 koiran kanssa. Aina tarvitsin jonkun muunkin "hoitamaan" mua. Avottomuus ja toisen "passattavana" oleminen oli kaikista pahinta, varsinkin minunlaiselleni ihmisille joka on tottunut tekemään kaiken aina itse! Nyt otetaan iisisti ja odotellaan, että polvi paranee kunnolla. Eniten harmittaa, koska tulevaisuudessa salilla joudun luopumaan jalkarässistä ja jalkatreeneistä ja hillaamaan pienemmällä vaihteella, koska en tosiaankaan halua enää että polveni sanoo taas poks. Kaikista pahinta tässä on, se että se mahdollisuus on hyvin suuri, kun nyt kertaalleen sen on jo tehnyt.

Krista

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Tekevälle sattuu: Polvi L muotoseen asentoon. EI HERKKÄ HERMOSILLE!

Moikka!

Ajattelin sen verran päivitellä blogia, ettette ihmettele mihin olen jälleen kadonnut. Treenatessa näemmä sattuu ja tapahtuu!

Tää oli vähän aikaa sitten mulle hyvin vaikea ja tuskallinen asia, ennenku päätin tästä täällä alkaa puhumaan täytyy se asia käsitellä itse päänsisällä ennenkuin on sinut itsensä kanssa. Mä oon aika hyvin selvinny elämässä sillä, että käyn tällädet asiat itsrmietiskelyllä läpi niin kauan, kun saan jotain selkoa siihen miten niin kävi ja miten elämä jatkuu.
Tällähetkellä makaan sängyssä ja bloggaan kännykällä elämä polven kanssa ei ole helppoa. Istuminen tai läveleminen sauvojen kanssa on vaikeeta ellei ole täysi kipulääkitys päällä. En tosiaan toivo pahimmallekaan viholliselle samaa kohtaloa, kuin mutä itsrlleni sattui viimeviikolla.

Mulla oli ballerinat jalassa, kun lähdettiin kavereiden kanssa kaupungille shoppaa ja tarkotus oli illalla lähteä vielä tanssimaan. Mentiin shoppailun jälkeen syömään paikalliseen ravintolaan jonne piti 2 pitkät portaat kävellä ylös. Siinä istuttiin ja tilattiin ruoat ja rupateltiin mukavia. Olin aikasemmin päivällä vielä käynyt vielä juoksulenkillä.
No jossain vaiheessa meille tuli erimielisyyttä ja päätin, että lähden käymään kotona ja palataan iltaan myöhemmin mikäli pidetäisiin tanssitreenit ollenkaan. Pakkasin kimpsut ja kampsut ja lähdin laskun maksettua ravintolasta pois. Ystäväni jäuvät tilaamaan vielä juotavia ja istuslelemaan. Kieltämättä lähdin hiukan raivonvallassa ulos rappuun ja marssin portaita aika vaudilla alaspäin. Olin päässyt ensimmäiset "porrassarjat" alas ja olin tasanteella jossa lähdin marssimaan viimeistä "porrassarjaa" alas. Kunnes yhtä-äkkiä "HUMPS". Muistan kuinka portaalla on liukasta ja jalka lipeää oikealle. Järkyttävä kipu. Seuraavamuistikuva on, kun makaan portaissa ja pitelen kaksin käsivarsin polvilumpoista ja reisistä/pohkeista kiinni mukamas pitäen polvea kasassa.
Itken kipua ja luulen, että mulla on menny polvesta nivelsiteet niinkuin joskus teininä niin monesti menny. Yritän kerätä itseni itkun ja kivun keskeltä ja lähteä liikkeelle. Jalkaa en voi liikuttaa yhtään minnekään. En muhinkään suuntaan. Kipu on aivan jäätävä. Rupean huutamaan apua. Hetken aikaa saankin huutaa ennenkuin ravintolasta joku tajuaa tulla auttamaan. Henkilökunta soitta TAKSIN?!? jolla sitten lähden menemään sairaalaan. En tajua ja  jaksa keskittyä siihen, että olisin oikeasti tarvinnut ambulanssin.

Taksimatka kestää mielestäni liian kauan ruuhkassa. Varsinkin kun kipu on sietämätön. Ravintolasta mukaan taksiin oli hypännyt kiltti herrasmies joka halusi huolehtia, että pääsr varmasti perille ja asianmukaiseen hoitoon. Hän siis oli kyseisen ravintolan asiakkaita ja olu myöskin ollut syömässä ja kuulemma nähnyt mridät kun olimme tyttöjen kanssa saapuneet syömään.

Anyway. Saavutaan sairaalaan. Lääkäri on mun ikäinen nainen joka selkeesti on kauhusta sekaisin, eikä osaa kertoa mikä jalassa on. Käyn rötgenissä eikä sieltäkään löydy mitään mainittavaa. Joudun jäämään sairaalaan seuraavaan päivään saalka tutkittavaksi.

Mulla  ei tiestystikään ole puhelinta mukana. Unohdin sen kotiin kun tuli niin äkkilähtö kaupungille. Yleensä mulla on aina puhelinmukana, mutta ei tietenkään nyt, kun sitä oikeasti tarvittasiin. Ainoa numero jonka muistan on äidin jolle joudun soittamaan jos haluan saada yhteyden mieheeni ja ystäviin. Lopulta saan yhteyden ja kerrottua mutä on käynyt ja mitä tapahtuu. Tietoa jalasta ei ole ja seuraavaan päivään menee.

Mä vihaan sairaaloita. Oon aina vihannut. Sain tosi asiatonta kohtelua sinäpäivänä henkilökunnalta, muttakun yövuoro vaihtu. Vaihtuo naamatkin ja ihmiset olivat tosi kivpja ja asiallisia mya kohtaan jätin myös suullisen palautteen tietys henkilöstä ja sanoin etyä touvon, että käsittelisivät sen asian sielä ja viesti menisi esimiehelle. Yämä energia varmasti tuli, kun sain kasan nappeja, jotta kipu helpottaisi.

Aamulla monien kokeiden jäljeen tuli vielä ortopedi katsomaan halkaa joka osasikin sitten kertoa mikä jalassa oli vikana. Polvilumpio oli mennyt sijoiltaan ja jalka käynyt L muotousrssa asennossa jonka jälkeen palaurunut takaisin.
Olin siis todennäkösesti menny shokkiin ja itse sitten kääntänyt jalan. Se kuvastaisi asentoa jonka muistan "humahduksen" jälkeen.

No nyt sitten sairauslomalla ja avuttomana kuin mikäkin. Mulla kesti montapäivää, kun pääsin tästä koko tapahtumasta yli. Itkin monta kertaa sitä, kun en voi tehdä mitään yksin. En pääse edes sängystä ylös tai pysty riisumaan housuja itsepous. Puhumattakaan, kun meillä on se koiranpentu jonka kanssa pitäis puuhastella.

Luojan kiitos mulla on rakastava mues joka pitää taloutta pystyssä ja pyörittää kotia sekä pitää samalla musta huolta. Tiedän tasan että ei ole helppoa ja voimia viemää
Touhua, mutta hyvin ollaan pärjätty tähän tilanteeseen nähden.
Nyt vaan päivä kerrallaan ja toivoen, että jalka paranee.

Olen huomannut myös ketkä ovat ne ihmiset jotka musta välittävät ja ovat kiinnostuneita oikeasti musta ja siitä miltä musta oikeasti tuntuu ja haluavat auttaa mua.
Tiedäb, että tätäkin blogia lukevat sellaiset ystävät ketkä luulevat olevansa ystäviä, mutta heitä kiinnostaa vain heidän itsensä tunteet, itsensä imago ja vain se mitä heille itselleen kuuluu. He ovat kylmiä eikä heiltä löydy myötätuntoa vaan ainut
 Asia joka heitä kiinnostaa on se mitä he ovat, miltä näyttävät ja mitä heidän elämässä rapahtuu. Kiitos teille. Nyt tiedän ketkä ovat ne ""oikeat ystävät" I LOve YOU all !

Mutta joo näihin kuviin ja näihin tunnelmiin
Palataan taas hippasen nyöhemmin!

PS. SORI KIRJOTUSVIRHEET KÄNNYKÄLLÄ NAPUTTELIN NIIN VARMASTI ON TULLUT!